Powered By Blogger

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Luonnon helmassa




 Sata rautaa tulessa ja vauhti päällä. Sutinaa ja suhinaa. Lennä sinne tänne. Hih... että sellainen viikko tällä kertaa. Viimeksi mainitsin kiireestä ja siitä, että pitää nauttia keväästä aina kuin voi. Nyt täytyy tunnustaa, että ei ole oikein ehtinyt nauttia...mutta "karsi kaikki turha pois" on nyt hyvä motto. Ainiin... ja pitää "muistaa myös hengittää". Elämässä vaan tuntuu kasaantuvan välillä asioita yhtäkkiä päällekkäin. Kaikkea sattuu ja tapahtuu juuri samana hetkenä tai sitten ei tapahdu mitään. Omituista eikö vain? Aaltoliikettä, ylä- ja alamäkeä sekä välillä tasaista taivallusta. Onneksi niin!




Aurinko, se lämmitti tänään jo niin ihanasti iholla, aina silloin kun näyttäytyi. Istuinkin hetkeksi sitä päivystämään omenapuun alle lämpimään etelä rinteeseen.  Taivaskin näytti jotenkin sinisemmältä, sinisemmältä kuin vähän aika sitten. Sellainen... eri värinen kuin talvella. Huomasin tänään myös sulavan maan tuoksun. Kevät, ihana kevät.


Luonto, mikä virtaa ja voimaa antava ihana paikka. Se myös rauhoittaa. Siellä sielu lepää ja puhdistuu. On ihana kulkea pitkin varpujen reunustamaa metsäpolkua, kuunnella tuulen huminaa ja lintujen laulua. Nautin suunnattomasti liikkua luonnossa.


Tilan läheisyydessä on upea harju missä jylhät männyt huojuvat tuulessa. Harju päättyy järveen. Rannan tuntumassa on iät ajat kulkenut polku. Kulku tilalta polulle on vain osittain ollut vaikea kulkuista risukkoa. Tästä  syystä saatiinkin idea viime keväänä tehdä kaikkien ihmisten iloksi pieni luontopolku ja nuotiopaikka metsään (nuotiopaikka muuttuikin laavuksi...hih). Kauniina kevät päivänä kuntoilin raivausahan kanssa reitin auki. Muutaman kerran pyllähdin jyrkältä rantapenkalta sahan kanssa osittain sulaneelle järven jäälle selälleni saha taivasta kohti. Huh...onneksi ei sattunut mitään. Mietin mielessäni, että nyt jos vastarannalla näkivät niin kyllä siellä mietittiin mikä sahamies tuolla heiluu. Sen verran äkkinäinen kun olen noissa hommissa... mutta kaikkea oppii kun vaan sinnikkäästi yrittää. Itse asiassa se oli tosi mukavaa hommaa!




Polun varresta löytyy erikoisuus...kuusi minkä oksat kasvavat maasta. Itse kuusen runko on vaatimaton raappu männyn kupeessa. Sen oksat todellakin kasvavat maasta. En ole missään aiemmin tavannut vastaavaa. Kun kuljet polkua muuttuu tunnelma laidasta laitaan. Välillä on kuin kulkisi trooppisessa ympäristössä, kun saniaiset kasvavat pään korkeudella. Luonnon ihmeitä.



 






Tänään oli varmaan tämän kevään viimeisiä päiviä, että nuotiopaikalle päästiin jäätä pitkin. Potkurilla huristellen matka taittui. Rannat alkavat jo sulaa ja ei aikaakaan kun vesi on vapaa. Saammeko taas tutun joutsen pariskunnan ihailtavaksi järvelle jäitten lähdettyä. Toivottavasti!

Lähdetään luontoon! Rentouttavaa viikonloppua!

Lämmöllä
-RiKsu-

2 kommenttia:

  1. Ihana luontopolku! Mahtavaa kun läheltä löytyy niin mainioita paikkoja, pienikin hetki sellaisessa ympäristössä antaa suuren, suuren saavillisen voimaa jaksaa taas iloisella mielellä eteenpäin!
    Leppoisaa sumnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anski ja hyvää sunnuntaita sinnekin! Juuri näin, luonto antaa voimaa... Eilen piti ihan halata puuta...=)

      Poista