Powered By Blogger

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Pihapuuhaa


Niin se vaan pian on juhannus ja keskikesän juhlat. Silloin meilläkin rauhoitutaan viettämään Suomen suvea.. Juhannukseen liittyy monella perinteitä. Meidän perinteistä myöhemmin lisää... Mutta sitä ennen pihapuuhien pariin...

Ei ole tarvinnut muutamaan viikkoon lenkkeillä. Urheilusuoritukset on suoritettu pihapuuhissa. Pidän todella paljon puutarhahommista kuten olen aiemmin kertonutkin. Suunnittelin valmistuvan torppamme pihan ryppyiselle pienelle ruutupaperille ja siitäpä sitä on sitten lähdetty toteuttamaan. Joitakin suunnitelmani jopa huvitti, kun ei ollut hienot piirrokset...Hih... Mutta asian ydin siitä löytyi ja se tärkeintä.





Ensimmäisenä oli perinteisen kivimuurin rakennus. Täytyy sanoa, että aluksi kun katsoi sitä kivimäärää mietin mitä ihmettä olen ajatellut? Kaikessa tekemisessä aloitus on aina hankalin. Kun pääsee alkuun loppu tulee sitten jo rutiinilla. Taitaa päteä moneen muuhunkin hommaan ja niin tähänkin. Kivet ovat Viinijärvem lohkomuurikiveä. Pikkusen piti pyöritellä ja etsiä jokaiselle kivelle oma paikkansa, että koko systeemi pysyy "kasassa".  Voittajafiilis...Hih...Siinä se on!



Kivijalan viereen tuli vaalea sepeli ja betonireunakivi. Polut ja sisääntulo odottaa kesälomaani... Silloin olisi tarkoitus laittaa luonnonkivi laatat paikoilleen... Nurmikkoa, helppoja pensaita sekä kuorikatetta ja tietenkin perennoja piristämään pihaa unohtamatta KIVIÄ. Tässä alkua. Moni puutarha ihminen tietää, että
pihahan ei ole koskaan valmis...Jatkuvaa muutosta...mutta ah niin luovaa ja mukavaa!



"Eivät ihmiset vuoriin kompastu, vaan kiviin." -Hindustinalainen sananlasku-

Auringon paistetta elämääsi!

Lämmöllä

-RiKsu-

Käy kurkkaamassa kivistä lisää www.sulokivi.fi

Blogiyhteistyö  

2 kommenttia:

  1. Sulla on selvästi silmää kun olet osannut tuollaisen kauniin kivimuurin suunnitella ja rakentaa. Tulee varmana todella näyttävän näköinen kun vain kasvit innostuvat enemmän kasvamaan. Hienoa jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊 Olen aina tykännyt puutarhajutuista ja puuhannutkin niiden parissa monenlaista. Luonnonkivimuurin teko oli nyt uusi "tuttavuus". Toivotaan, että kasvit nauttivat nyt paikoistaan.

      Poista